VALOA JA ENERGIAA!!
Herään. Kello on 5:45. Vaikka on vielä pimeää, sisäinen kelloni on jo vuosien ajan herättänyt minut automaattisesti lähes samaan aikaan joka aamu. Useimmiten oloni on energinen, mutta jos aamu jostain syystä takkuaa, aukeavat takut heti energisoivan aamupalan ja pienen aamuliikunnan, ihon kuivaharjauksen ja suihkun jälkeen. Koko aamurutiinini noudatteleekin aika pitkälle elimistön luonnollisia vuorokausirytmejä, joista voit lukea lisää nettisivuiltani Kauneus & Terveys -lehden artikkelistani. www.hannaskytta.fi ja http://hannaskytta.fi/images/stories/pdf/kt%202011%20rytmihairio%20nr12.pdf
Syksyn tullen moni – itseni mukaan lukien – taistelee energisyyden kanssa. Vaikka aamuinen kortisolihormonin huippukausi aloittaisikin päivän reippaalla meiningillä, saattaa jo aamupäivän aikana mielen ja kehon liikehdintä alkaa muuttua tahmeammaksi. Onneksi kuitenkin ravinnolla voi vaikuttaa tähän merkittävästi. Mikäli kärsit kaamosmasennuksesta, suosittelen myös lämpimästi laadukkaan kirkasvalolampun (www.innojok.fi) tai korvavalolaitteen (www.valkee.fi) hankkimista. Muista myös, että hyvä uni on päivittäisen energisyyden edellytys, jonka vuoksi kannattaa investoida hyvälaatuiseen vuoteeseen ja vuodevaatteisiin. Itse olen ihastunut Unikulman (www.unikulma.fi) räätälöityihin sänkyihin sekä Simei Silkin (http://www.cityshops.fi/simei_silk/ - liike Helsingissä, mutta lähettävät tuotteita myös muualle Suomeen) silkkivanutäytteisiin peittoihin ja tyynyihin, jotka ovat allergisoimattomimpia täytemateriaaleja ja näitä löytyy myös lasten kokoisina. On uskomatonta, miten samaa peittoa voi käyttää kesät ja talvet ilman, että kehon normaalit lämpötilanvaihtelut aiheuttaisivat yöhikoiluja tai -palelua.
Uniravinnon lisäksi keho tarvitsee myös runsaasti aitoja ravintoaineita jatkuvaan solutoimintaan, josta myös energisyys kumpuaa. Mikäli kärsit ruuansulatusongelmista, kannattaa avuksi ottaa tehokas entsyymivalmiste (www.enzymedica.fi), sillä terveellisinkin ateriasi menee täysin hukkaan, mikäli suolistosi ei toimi kunnolla ja ota vastaan ravintoaineita. Ruuansulatusongelmissa kannattaa myös suosia mahdollisimman ”esipureskeltua” ja hyvin kypsennettyä ruokaa, vaikka muuten trendikkäässä raakaravinnossa olisikin enemmän entsyymejä ja ravintoaineita tallella. Kuitenkaan nämäkään eivät imeydy, mikäli ruuansulatus takkuaa.
Keitot eivät siis suotta ole hyvää syysruokaa! Keittoihin – samoin kuin smootheihin – on myös helppo upottaa sellaisia immuniteettia nostavia ruoka-aineita, joita pöpöt pelästyvät. Valkosipuli lienee inkiväärin (joka myös irrottaa limaa) ohella yksi tunnetuimmista antibakteerisista ja viruksia tuhoavista ruoka-aineista, mutta myös vähemmän tunnetut miso, siitakesienet, hapatetut kasvikset kuten hapankaali ja monet mausteet kuten kurkuma ovat varsinaisia tehopakkauksia flunssaa vastaan. Kun lisäät keittoihin vihreitä kasviksia, tomaatteja, manteleita ja pähkinöitä sekä hyvänlaatuista proteiinia, saat runsaasti sinkkiä ja seleeniä, joita tarvitaan immuniteetin vahvistamiseen sekä E-vitamiinia, joka toimii tehokkaana antioksidanttina ja kaunistaa myös ihoa ja hiuksia. Samoin ihon ja hiusten kauneus myös pipokautena vaatii hyviä öljyjä, joista myös aivot pitävät. Onkin selkeää näyttöä siitä, miten kaamosmasennus ja psyykkinen jaksaminen sekä aivojen vireys ovat suoraan yhteydessä toisiinsa. Lisääpä keittoon vielä sieniä, joista saat D-vitamiinia ja muita ravintoaineita sekä merilevää sinkin ja jodin lähteeksi, niin vastustuskykysi viuhtoo vauhdilla bakteerit pois kehostasi! Kun valmistat jälkiruuankin C-vitamiinia sisältävistä sitruksista sekä kookoksesta, jolla on hurjasti bakteereita tuhoavia vaikutuksia, voit olla varma, että olet ravinnut kehoasi ja aseistanut sen parhaalla mahdollisella tavalla syysmyrskyjä vastaan. Tarjoile vielä lisäksi nokkospannukakkua, jonka sisältämistä ihanista suomalaisista nokkosista saat runsaasti rautaa ja vitamiineja vahvistamaan kroppaasi.
Tässä muutama ateriaehdotus pöpöjen pelotukseksi ja energisoimaan mieltäsi ja kehoasi. Resepteissä olen käyttänyt myös Suomen luonnon ihania antimia, jotka ovat juuri nyt lähes ilmaiseksi haettavissa metsistä.
Koska olisi syysflunssakausi ollut näin maittavaa?
Tukka tuulessa tuivertaen,
Hanna
Aamupala manteli-kaakao vanukas ja tyrnitäräys
Manteli-kaakao vanukas (1 annos)
1 dl liotettuja Kookosravinnon manteleita yön yli liotettuna tai vastaava määrä Kookosravinnon täysrasvaista mantelijauhetta
1 rkl Kookosravinnon kookosjauhetta
noin 3 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl Kookosravinnon agave-siirappia tai luomuhunajaa
½ avocado
vettä sen verran, että saat massan sekoitettua blenderissä. Älä kuitenkaan käytä liikaa vettä, jottei seos muutu smoothieksi.
(2 rkl Tocotrienols- eli riisilesejauhetta, www.puhdistamo.fi tai luontaistuotekaupoista; tämä on paras E-vitamiinin lähde täysin luonnollisessa muodossa)
(1 rkl lucuma-jauhetta)
kookoshiutaleita koristeluun
Sekoita blenderissä sileäksi ja samettimaiseksi massaksi ja ripottele päälle kookoshiutaleita. Nauti tyrnitäräyksen ja marjojen kera.
Tyrnitäräys (4 shottia)
2 dl vastapuristettua appelsiinimehua
1 dl tyrnimarjoja
1 rkl sitruunamehua
1 dl soijajogurttia
Blendaa kaikki ainekset keskenään ja tarjoa shotteina.
Välipala: tyrnihapankorput ja kookoslevite
Tyrnihapankorput
3 dl vettä
1 tl suolaa
50g hiivaa
1½ dl tyrnimarjoja soseutettuna
½ dl vettä
4 dl Kookosravinnon vähähiilihydraattisia pizza-jauhoja
TAI
4 dl Kookosravinnon vähähiilihydraattisia leipäjauhoja (pussi sisältää kuivahiivapaketin)
Valmista normaali hiivataikina ja kauli kohonneesta taikinasta 2-3 mm paksuista ohutta levyä ja ruuduta ne taikinapyörällä. Paista 225 asteessa noin 5-10 minuuttia hyvin kuiviksi. Nauti Kookosravinnon kookoslevitteiden kera.
Lounas: kantarelli-linssikeittoa ja nokkospannukakkua
Kantarelli-linssikeitto
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
1 l kantarelleja
2 rkl kookosöljyä
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio (luomu)
2 dl punaisia linssejä
1 tl suolaa
2 tl rouhittua mustapippuria
½ sitruunan mehu
2 dl kaurakermaa
Paista sienet ja nosta 1/3 osa niistä sivuun koristelua varten. Kypsennä kaikki kasvikset, soseuta, lisää kaurakerma, kuumenna ja tarkista maku.
Pakkaa sieniä pieneen rasiaan ripoteltavaksi keiton päälle juuri ennen syömistä.
Nokkospannukakku (40 palaa)
6 dl mantelimaitoa valmistettuna itse tai mantelijuomajauheesta (tai luomumaitoa)
2½ dl Kookosravinnon vähähiilihydraattisia pizza-jauhoja tai gluteenittomia jauhoja
3 munaa
1½ tl suolaa
pippuria
200g nokkosta (tai lehtikaalia) hienonnettuna ja kiehautettuna
1 dl vihreitä oliiveja renkaina (jätä pois, mikäli lapsesi vierastaa oliiveja)
1½ dl vuohenjuustoa tai luomu-juustoa raasteena tai pieninä nokareina
200g pieniä vihreitä parsoja tai vihreitä pitkiä papuja esikeitettynä
pinnalle sormisuolaa
Valmista pannukakkutaikina, mutta ota parsat erikseen. Kaada uunipannulle ja asettele taikinan päälle parsat kauniisti ja ripottele päälle sormisuolaa. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa paloiksi.
Päivällinen: Paahdetut kasvikset ja valkosipulikastike/majoneesi ja sitruuna-kookoskiisseli
Ateria tehostaa immuniteettia!
Paahdetut kasvikset ja valkosipulikastike/ majoneesi
8 pientä kurpitsan viipaletta
650g bataattia lohkoina
2 palsternakkaa puolitettuna
2 fenkolia neljänneksinä
2 kuorimatonta valkosipulia
reilusti Kookosravinnon makadamiaöljyä
merisuolaa ja mustapippuria
valkosipulikastike:
2 rkl omenaviinietikkaa
3 rkl Kookosravinnon makadamiaöljyä
2 rkl parmesania
Paahda kasvikset kypsiksi 200 asteessa noin 35 minuuttia.
Puserra valkosipulit kynsistä ja soseuta ne muiden kastikeainesten kanssa sauvasekoittimella.
Kaipaatko ateriaa tuhdimmaksi? Nauti lisäksi Kookosravinnon vähähiilihydraattista leipää tai laadukasta ja hyvin sulavaa proteiinia, kuten kalaa, kanaa tai vähärasvaista luomulihaa tai luomukananmunia.
Sitruunainen kookos- tai mantelikiisseli
5 dl mantelimaitoa valmistettuna mantelijuomajauheesta tai itse tehtyä mantelimaitoa (vaihtoehtoisesti voit käyttää myös esim. riisi-, kaura- tms. juomaa)
1 dl kermaista kookosta tai mantelikermaa
3 rkl Kuzu-tärkkelystä (jolla on lukuisia terveydelle hyviä ominaisuuksia, ks. blogini http://www.ruohonjuuri.fi/ekotietoa/ruohonjuuri-blogi/1242011-vatsan-helliminen/) tai ohrakasta
agavesiirappia maun mukaan
luonnon vaniljajauhetta
Kuumenna mantelimaitoa liedellä mutta älä päästä kiehumaan. Sekoita Kuzu tai ohrakas pieneen tilkkaan nestettä ja sekoita se koko ajan sekoittaen maidon joukkoon. Sekoita, kunnes seos sakenee. Siirrä kattila pois levyltä, lisää kookos- tai mantelikerma sekä mausta agavesiirapilla ja luonnonvaniljalla.
Sitruunakastike pursotettavaksi kookoskiisselin päälle:
1 luomusitruunan kuori ja mehu
1 rkl ohrakasta tai Kuzu-jauhetta
½ dl vettä
ripaus kurkumaa (ole varovainen, sillä kurkuma on vahvanmakuinen mauste)
4 rkl agavesiirappia
Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja lisää jäähdytetyn kookoskiisselin päälle.
Iltapala: Banaanikuppikakut, jotka tuudittavat uneen (sisältämänsä tryptofaanin vuoksi :)) ja kamomillateetä (laadukkainta kamomillaa olen ostanut ThéHuoneelta www.thehuone.com ja he lähettävät tuotteita myös ympäri Suomen)
Banaani-kuppikakut (9 pientä kuppikakkua)
Muffini:
1 pkt (250 g) aurinkokuivattuja banaaneja (ei banaanilastuja)
n. 3 1/4 dl manteleita, auringonkukan + kurpitsansiemeniä
1 rkl carob-jauhetta tai raakakaakaojauhetta
1 rkl lucuma-jauhetta
1 tl jauhettua vaniljaa
1/4 tl ruususuolaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua kardemummaa
1/8 tl jauhettua muskottipähkinää (jos pidät muskotista, laita toki enemmän, itse en oikein fanita, mutta maku täydentää muita mausteita)
tuorepuristettua omenamehua ruokalusikka kerrallaan jotta saat seoksesta käsissä muovailtavan taikinan.
9 silikonista muffinivuokaa tai paperisia, jos ei ole niin väliä, irtoavatko kuppikset vuoista.
Täyte ja kuorrutus:
1 1/2 banaania
1 ½ dl kaakaovoita sulatettuna (www.puhdistamo.fi tai luontaistuotekaupoista)
½ dl kookosöljyä sulatettuna
1 tl jauhettua vaniljaa
pieni viipale tuoretta inkivääriä
Jauha siemenet ensin hienoksi jauheeksi. Lisää monitoimikoneen kulhoon siemenjauhe, viipaloidut banaanit sekä muut ainekset omenamehua lukuun ottamatta. Sekoita täydellä teholla, kunnes saat murumaisen seoksen. Lisää omppumehua ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes taikina muodostaa pallon. Idea on, että muffinit ovat mahdollisimman kuivia, koska niitä ei kuivata mitenkään.
Täytä muffinivuoat taikinalla piripintaan. Painele taikina tiiviiksi ja kaiverra lusikalla keskelle kolo. Jätä odottamaan siksi aikaa, kun valmistat täytteen/ kuorrutuksen.
Sulata kuorrutusta varten kaakaovoi vesihauteessa. Lisää kulhoon viipaloidut banaanit ja mausteet. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi seokseksi. Laita jäähtymään hetkeksi (n. 10 min) pakastimeen, jolloin seos vähän jähmettyy ja on helpompi levittää muffineille.
Levitä valkosuklaakuorrutus muffinien täytteeksi ja kuorrutukseksi. Ripottele päälle haluamiasi koristuksia, kuten siitepölyrakeita, inkiväärijauhetta, sitruunankuorta tms.
Siirrä jääkaappiin ja anna jähmettyä n. tunti ennen tarjoamista. Parhaimmillaan seuraavana päivänä.
Nauti kamomillateen kera.