Kuusenkerkkä

Hörppiessäni lisäaineetonta tummaa kaakaota, johon olin sekoittanut teelusikallisen kookosöljyä kermaksi, sain ajatuksen. Niitä tulee toisinaan. Ajatuksen käynnistäjänä oli halu tehdä sunnuntain kunniaksi ihanaa välipalaa. Ajatus muotoutui joksikin, mikä voisi olla vaikkapa vanukas – vähän tiivis sellainen – tai melkein raakakakku. No, tässä on ainekset ja ohje. Voit itse päättää, mikä tämä lopulta on.

3,5 dl kaakaomassaa raastettuna

1,5 dl mantelijauhoa, josta on osa rasvasta poistettu

0,5 dl hasselpähkinäjauhoa

2,5 dl omenasosetta

0,5 tl kanelia

0,5 dl manteliöljyä

2 – 3 rkl hunajaa

Sulata raastettu kaakaomassa hellässä lämmössä. Kannattaa laittaa tämä sulamaan vesihauteeseen jo hyvissä ajoin ennen kuin alat valmistaa vanukasta, niin massa on valmista ikään kuin itsekseen. Itse en jaksa seisoskella odottamassa sulamista ja sekoittamassa. Kuumaa vettä en käytä, vaan vähän kättä lämpimämpää vain, etteivät kaakaon runsaat ravintoaineet kärsi. Haluan kaikki talteen keholle käytettäväksi.

Kun kaakaomassa on mukavasti sulanut, anna sen odotella hauteessaan, kun sekoitat muut aineet keskenään. Yhdistä siis jauhot ja sekoita joukkoon omenasose ja kaneli. Lisää manteliöljy. Lurauta sitä lisää, jos haluat vanukkaasta löysempää. Käytän mantelijauhoa, josta on osa rasvasta poistettu, koska sen koostumus on hienompi kuin täysrasvaisen mantelijauhon, mikä toki myös on hyvä vaihtoehto. Kanelia maun mukaan ja hunajaa myös. Itse pidän vähemmän makeasta, mutta perhe äänestää runsaamman hunajan puolesta, kun omenasoseessakin on vain oma makeutensa. Se on muuten pakastimesta otettu, viime syksyn satoa. Sain siis vähän siinä sivussa tyhjennettyä pakastintakin.

Kun massa on valmis ja olet maistellut sen sopivan makuiseksi, jaa se jälkiruokakulhoihin ja laita jääkaappiin. Voihan sen nauttia hetikin. Meillä maltettiin odottaa yön yli.

Tarjolle laitettaessa annoksen voi koristella muutamalla kuusenkerkällä, niitä kun on nyt hetken kuuset pullollaan. Ja makukin sointuu tähän välipalaan täydellisesti.

Annoksesta riittää neljään jälkiruokakulhoon, kun ei laita niitä aivan täyteen. Eikä kannatakaan, sillä on tämä sen verran tuhtia, että nälkä ei pääse heti yllättämään.

 

 
Tilaa tuotteita
Tilaa tuotteita
Uusi tuoteluettelomme!

Mielikin tukku Oy | info@kookosravinto.fi | www.kookosravinto.fi | Y-tunnus: 2686260-2 | 045-677 8677