Jäätelöherkkuja
Kookosöljy ja mantelijauhe kesän jäätelöherkkujen - ja terveytesi - tukipilareina!
Istun Munkkiniemen rannassa ja katselen iloisia ihmisiä, jotka vuoron perään saavat kukin oman töttörönsä. Suupielet venyvät kohti korvannipukoita, kun he pääsevät herkkuihinsa käsiksi. Joku puraisee siitä palan. Toinen lipsii sitä huulten väliin huipulta käsin. Kolmas sen sijaan nuoleskelee sitä reunoilta ja neljäs pyytää sen kippoon ja tekee siitä "pehmistä".... Jäätelö on suomalaisten suosikki - kesäisin ja talvisin - ja siitä tulee nauttia, kukin omalla tyylillään.
Ja ihana herkkuhan jäätelö onkin! Ainoa huolestuttava piirre on useiden jäätelöiden epäterveellinen rasvakoostumus sekä korkea rafffinoitujen sokerien - tai pahemmassa tapauksessa keinotekoisten makeutusaineiden - pitoisuuus. Kermajäätelöissä tyydyttyneen rasvan osuus on melkoinen eikä toisaalta kasvirasvajäätelökään ole sen terveellisempi, sillä usein tällaisissa jäätelöissä maidon luonnollisia rasvoja on käpälöity ja korvattu ne kasvirasvalla, joka valitettavan usein on epäterveellistä ja halpalaatuista soijaöljyä. Vaikka siis kasvirasvajäätelöissä tyydyttynyttä rasvaa ei ole, se saattaa sisältää epäterveellisiä rasvoja kasvirasvojen muodossa. Tyydyttynyt rasva on elimistölle elintärkeää, mutta huomio kannattaa kiinnittää sen laatuun. Kookosöljyn tyydyttynyt rasva on suurilta osin koostunut keskipitkistä rasvahapoista sekä lauriinihaposta, jotka ovat terveydelle hyödyllisiä, tehostavat kilpirauhasen toimintaa ja edistävät aineenvaihduntaa. Elimistö käyttää nämä rasvat energianlähteeksi helpommin kuin muut tyydyttyneet rasvat.
Silloin tällöin herkuteltuna valmiit jäätelötkään eivät ole terveydelle haitallisia, mutta jos uskoo Suomen Jäätelöteollisuus ry:n tilastoja, jäätelöä syötiin vuonna 2009 yhteensä 69 miljoonaa litraa, joten ihan satunnaiseksi herkuksi se kaikkien osalta ei jää...
Sitten hyviä uutisia! Jäätelö voi olla myös terveellistä! Jo pelkän kerman vaihtaminen jogurttiin tekee jäätelöherkusta elimistölle hellivämmän, vieläpä, kun sen valmistaa luomulaatuisesta jogurtista, kuten Helsinkiin rantautuneessa Kippo Frozen Yoghurtissa tehdään! Itse olen sinne vasta suuntaamassa testailemaan, mutta tukka tutisten ja vesitipat kielellä jo nyt tarkastelin heidän listojaan. Ihanaa Kipossa on luomulaatuisten raaka-aineiden ja lisäaineettomuuden lisäksi se, että jogurttijäätelö on myös vähäsokerisempaa ja vähähiilarisempaa kuin normipehmikset! Ilman muuta tutustumisen arvoinen paikka!
http://www.kippoyogurt.com
http://www.facebook.com/pages/Kippo-Yogurt/133866383308514
Mutta jos maitotuotteet aiheuttavat vatsan purnausta tai haluat hifistellä itsellesi helpon mutta elimistölle ravitsevan herkun, voit valmistaa jäätelöä trendikkääseen raw food -tyyliin myös kotona! Raakaravinnon jäätelö valmistuu lähes yhtä nopeasti, kuin kaurapuuron tekeminen, joten kannattaa ennakkoluulottomasti ryhtyä jäätelömestariksi. Vieläpä, kun Kookosravinnolta löytyy siihen niin ihania, monelle allergikolle ja vhh-dieettiäkin noudattavalle sopivat ainekset - tietenkin luomulaatuisena!
Plussana näissä herkuissa on myös rasvakoostumus. Molemmissa jäätelöissä on käytetty kookosoljyä, joka on prosessoimaton ja kolesteroliton. Vaikka se onkin lähes kokonaan tyydyttynyttä rasvaa, se koostuu keskipitkistä rasvahapoista ja sisältää terveelistä lauriinihappoa. Kookosöljyn rasvat elimistö pystyy käyttämään suoraan energiaksi, joten se ei kerry vyötärölle samaan tapaan, kuin muut rasvat. Kookosöljyn hyödyistä voit lukea lisää Kookosravinnon sivuilta. Kookosoljyn tyydyttynyttä rasvaa täydentää mantelijauheen tai cashew-pähkinöiden pehmeät, kertatyydyttymättömät rasvat. Minttu puolestaan viilentää kroppaa kesäkuumalla ja limellä taas on kehoa alkalisoiva, maksan puhdistumista edistävä vaikutus perustuen mm. sen sisältämiin yli 200 entsyymiin! Maksa on yksi elimistön tärkeimmistä rasvaa pilkkovista elimistä, joten sen hyvinvointiin kannattaa panostaa niin terveydellisten kuin ulkonäöllistenkin vaikutusten aikaansaamiseksi!
Itse maitoallergisena ja keliaakikkona olen pitkään jo kuolannut ystävieni Puffet-jäätelöiden perään, mutta nyt kehiteltyäni omat raw food -keksipohjaiset jäätelöni, saan jatkuvasti "nuolaisupyyntöjä" ystäviltäni! Näissä herkuissa nimittäin plussaa on myös se, että ne saavat niin mielen, makunystyrät kuin kehonkin hykertämään tyytyväisyydestä. Mikäli kuitenkin haluat hieman nopeammin valmistuvan jäätelön, olen tähän liittänyt myös Kimberly Snyderin (www.kimberlysnyder.net) innoittaman lime-jäätelöohjeen. Kaikki ovat gluteenittomia, maidottomia, raw foodia ja sopivat myös vhh-dieettiä noudattaville (mikäli käytät steviaa makeutusaineena).
Ihanaa jäätelökesää-syksyä-talvea ja -kevättä toivotellen,
Hanna
Minttuiset puffet-jäätelöt (4 kpl, innoittajana toiminut The Raw Chef, katso kuva http://therawchef.com)
4-5 dl täysrasvaista mantelijauhetta tai 5 dl cashew-pähkinöitä
1 dl kookosöljyä
0,5 dl hunajaa tai agavesiirappia tai steviaa maun mukaan
ripaus aitoa vaniljajauhetta tai vaniljatangon sisus
2 dl mantelimaitoa tai muuta maidon korviketta
1 tl sitruunamehua
reilusti silputtua tuoretta minttua tai muita lempiyrttejäsi - myös gojimarjat ja marjajauheet maustajina ovat ihania...
• Blendaa kaikki ainekset tehosekoittimessa (mieluiten VitaPrep3, joita voit kysellä Hannalta) tasaisen samettiseksi massaksi.
• Kaada massa pieneen neliönmuotoiseen vuokaan ja laita pakastimeen.
Suklaakeksipohjat
1 dl cashew-pähkinöitä
3 rkl raakakaakaojauhetta
0,5 dl sulatettua kookosoljyä
0,5 tl sitruunamehua
3 rkl hunajaa tai agavesiirappia tai steviaa maun mukaan
0,5 dl mantelimaitoa
0,5 dl kaakaonibsejä
1 dl pähkinärouhetta (esim. pistaasipähkinä)
• Blendaa kaikki ainekset tehosekoittimessa massaksi, paitsi kaakaonibsit ja pähkinärouhe.
• Lisää nibsit ja pähkinärouhe massan sekaan. Älä enää blendaa vaan sekoita ne tasaisesti massan joukkon käsin.
• Levitä massa leivinpaperin päälle noin kaksi kertaa niin suureksi levyksi, mitä jäätelövuoka on.
Tarjoilu:
• Ota keksit ja jäätelö pois pakastimesta noin tunti ennen tarjoilua.
• Leikkaa florentiinikeksipohja kahdeksaksi neliöksi ja jäätelöpohja neljäksi florentiinikeksipohjien kokoisiksi palasiksi.
• Aseta neljän keksipohjan päälle palat jäätelöä ja niiden päälle toiset keksit.
• Koristele jäätelöiden reunat vielä ripottelemalla niille pähkinärouhetta.
Kimberly Snyderin lime-jäätelöpatukat (n 15 kpl)
2 dl limemehua
1 dl kookosöljyä
0,5 dl hunajaa
8 dl cashew-pähkinöitä tai vastaava määrä täysrasvaista mantelijauhetta, jotta saat sopivan koostumuksen jäätelömassaan
steviaa maun mukaan
1-2 dl vettä
Laita kaikki ainekset vettä lukuunottamatta blenderiin ja sekoita tasaisen samettiseksi massaksi. Lisää vettä vähitellen koko ajan koneen käydessä, kunnes massa on koostumukseltaan lusikoitavaa, mutta ei juoksevaa.
Kaada massa vuokaan ja jäädytä vähintään yön yli pakastimessa. Leikkaa paloiksi ja tarjoile.
Jäätelöt säilyvät (jos säilyvät :)) useita viikkoja pakkasessa, mutta ne kannattaa siinä tapauksessa kietaista vaikkapa kelmun tms sisään.
Vinkki! Voit myös maustaa jäätelöt omien mieltymyksiesi mukaan! Kokeile mintun sijaan muita lempiyrttejäsi tai sujauta sekaan marjoja tai hedelmiä. Myös avocado sopii uskomattoman hyvin mintun kanssa! Limepatukoihin voit puolestaan sekoitaa joukkoon esimerkiksi inca-marjoja tai muita kuivattuja marjoja "sattumiksi" ja antamaan jädepatukoille melkoista lisäboostia!
Pps kokeile myös Virpin banaani-kookossuklaajäätelöitä! (http://www.trendi.fi/blogit/Alla-bloggar/Luokka/Kiitos-Hyvaa/Postaus/?BlogEntry=15914) itse käytin kookoshiutaleiden sijaan Kookosravinnon kookosjauhetta, josta tuli taivaallisen hyvää!